Yhteystiedot

hoohevoset@gmail.com
+358 50 5821 877

Kuulumisia 2008


Kengäntekijän mietteitä - truth is out there, or somewhere between...

 

31.12.2008 Hyvää uutta vuotta!

Niin se on tämäkin ravivuosi ihan lopuillaan ja parempaa uutta vuotta 2009 tässä sopii odotella. Uuden vuoden lupaus tai oikeastaan toive voisi olla vaikkapa se, että Veronika palaisi ensi vuoden aikana vielä kilpailemaan.

Ronja sai siis joulun alla kengät jalkaansa ja sen myötä ajohommia on päästy jatkamaan. Hienosti on varsa tähän saakka toiminut, tulevat viikot sillä ajellaan 5-6 kilometrin lenkkejä kolme kertaa viikossa. Jatko-ohjelmaa suunnitellaan sitten kehittymisen mukaan.

Huomisesta alkaen Juuli onkin jo 4-vuotias tytönhupakko. Toivotaan, että tuleva vuosi vie sitä ravurina vähintään yhtä paljon eteenpäin kuin tämä edellinen. Kaikenkaikkiaan tamma on kyllä ihan kiitettävästi aikuistunut vuoden takaiseen verrattuna. (TS) 

ronja_teemakuva.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Ronjalla kengät komiasti jalassa 18.12.2008

 

13.12.2008 Juniorivalmennusta

Viikko sitten itsenäisyyspäivän aikaan Veronika muutti taas toistaiseksi vanhaan tuttuun talliin eli Erkki Ollin hoitoon ja valmennukseen Anjalankoskelle. Siellä se pääsee lenkkeilemään reen edessä ja edelleen toivomme, että kilparadoillekin päästäisiin ensi kevään aikana mikäli terveystilanne sen sallii.

Veerun maisemanvaihdoksella varauduimme tänä talvena väistämättä odotettavissa olleisiin aikataulutusongelmiin hevosharrastuksessamme. Nyt meillä on työssä käynnin ohella paremmat mahdollisuudet keskittyä touhuilemaan junioriosaston eli Juulin ja Ronjan kanssa. Ensi viikolla Ronja saakin jalkaansa elämänsä ensimmäiset hokkikengät, joilla kelpaa sitten hilputella menemään pitkin Viuhan raittia. (TS)

28.11.2008 Koulun penkillä

Haku tuotti tulosta ja sain olla yksi onnekkaista, jotka valittiin viikon mittaiseen ravivalmennuksen B-kouluun viikolle 47/2008 Ypäjän hevosopistolla. Aika kului kuin siivillä, koska tekemisestä ei todellakaan ollut puutetta. Luentojen ja ryhmätöiden tuoksinassa illat venähtivät helposti iltamyöhään, jopa puolen yön puhteelle. Demoineen sekä rata-, voima-, yms. testeineen  koulu on erittäin korkeatasoinen ja ainutlaatuinen ravimaailmassa. Koulutus perustuu tutkittuun tietoon. Viimeinen taso on syventävä A-seminaari, jota odotellessa on hyvää aikaa soveltaa opittuja asioita käytännössä. Valittuja valmennusmetodeja voi sitten analysoida asiantuntijoiden kanssa koulutuksen ylimmällä tasolla. (MS) 

 

5.11.2008 Kasvattajan ilon hetkiä 

Kasvattimme Juppe Hoon kausi Perttusen Tapsan tallista käsin alkoi parhaalla mahdollisella tavalla viime lauantaina Kouvolan V75-raveissa. Juppe kukisti loppusuoran taistossa B. Turoliin ja otti hienon voiton tasoitusajalla 27,1 / 2100m. Ensi lauantaina saadaan taas jännittää Jupen puolesta, kun se jatkaa kilpailuja Jokimaan V75:ssa.

Juniorimme Ronja koettaa seurata isoveljen kavionjälkiä parhaansa mukaan. Ajoharjoitukset kesälaidunkauden jälkeen on näet vihdoin aloitettu pari viikkoa sitten ja hyvin tuntuu viime keväiset opit säilyneen varsan mielessä. Lenkillä käydään näin aluksi pari kertaa viikossa muutama kilometri kerrallaan. Mikä parasta: ravikin näyttää käyvän aikas kivasti tältä tytöltä... (TS)

13.10.2008 Talvea kohti

Purojen solina alkaa taas kääntyä jähmeämpään olomuotoon ja varjotkin ovat jo venyneet pimeään vuodenaikaan asti. No, nythän sitä on taas aikaa omistautua Hoo-hommiin kun televisiostakaan ei tule muuta kuin BB-taloa ja sen semmoista. Kavionhoidon peruskurssilla kulutettiin pulpettia ja opeteltiin kengitystä syyskuun puolella. Teurasjalan purku oli mielenkiintoinen projekti. Siitä sai hyvän käsityksen mitä esim. hankosidevamma tarkoittaa... Hakupaperit vuoden loppupuolella järjestettävään ravivalmennuksen B-kouluun on laitettu, toivottavasti päästään mukaan.

Veronikan kanssa oli tarkoitus kokeilla starttia jo viimekuussa, mutta kuumetauti yllätti joten sitä hommaa hieman lykättiin. Toivottavasti tamma nyt säilyy terveenä että päästäisiin piakkoin raviloihin jännäämään. Juulin touhut etenevät pikkuhiljaa ja Ronjakin jo odottaa malttamattomana pääsyä kertaamaan opintoja kesän jälkeen. (MS)

 

1.9.2008 Koko pesue taas koolla

Syyskuun puolella jo mennään, pakko kai se on uskoa että kesä (niin mikä kesä?) on sitten jo ohi. Ensimmäiset merkit syksyn koittamisesta oli ilmassa jo pari viikkoa sitten, kun Ronja palasi kotiin kesälaitumelta. Nyt se on tarhaillut yhdessä Juulin kanssa (kuva alla) ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä määräilemään isosiskoa. Melkoinen pakkaus tämä meidän juniori... Muutaman viikon päästä onkin mukava kokeilla, mitä kaikkea Ronja ja Aino muistavat viime keväisistä ajoharjoituksista - vai muistavatko yhtään mitään.

Veerun ja Juulin ajot jatkuvat "hyvällä sykkeellä" ja edelleen meillä siintää mielessä starttiin pääsy Veerun kanssa. Sitä odotellessa on käyty ahkerasti sekä Teivossa että Kairanmäessä (toinen kuva alla) lenkkeilemässä.

Juppe Hoon jatkoa odotamme myös mielenkiinnolla sillä se siirtyi elokuun puolivälissä Tapio Perttusen talliin. Toivottavasti tämän myötä pääsemme jatkossa entistä useammin jännittämään Jupen juoksuja ihan paikan päälle täällä eteläisemmässä Suomessa. (TS)

ronja_ja_juuli.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

veeru_kairassa_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

10.8.2008 Kasvattien kuulumisia ja galleriapäivityksiä

Muutama viikko sitten yllätyimme iloisesti, kun sähköpostilaatikkoon oli ilmestynyt viesti valokuvien kera kasvattimme Heilpopin nykyiseltä omistajalta. Oli mukava lukea, että Popille kuuluu hyvää. Tuoreita kuvia Popista on lisätty sen sivulle ja gallerian ratsailla-osioon.

Heinäkuisella kesälomareissulla kävimme tervehtimässä paitsi Vuokatin vaaramaisemissa laiduntavaa Ronjaa, myös kolminkertaisen ravikuninkaan Saran Salaman (Paljon onnea taasen Perttusen perheelle!) jälkeläistä Alisaa Kuhmon Lentiirassa. Myös Ronjasta ja Alisasta on tuoreita kuvia nähtävissä galleriassa.

Juppe puolestaan jatkaa hyviä esityksiä raviradoilla. Viimeisin tulos on toinen sija eilisistä Joensuun V75-raveista tasoitusajalla 27,4 / 2100m. B.Vilunki ehti puoli hevosen mittaa edelle loppusuoran taistossa. (TS)

17.7.2008

Ravikilpailurintamalta saatiin pari päivää sitten mukavia uutisia kasvattimme Juppe Hoon ansiosta. Juppe on nyt kesä-heinäkuussa päässyt taas pikku hiljaa mukaan kilpailutouhuun reilun puolen vuoden kilpailutauon jälkeen. Tiistaina 15.7.08 se teki oikein hyvän suorituksen Kajaanin raveissa parantaen tasoitusennätyksensä lukemiin 25,2/2160 m. Juppe lähti matkaan 60 metrin takamatkalta ja tällä ajalla se ylsi neljänneksi Vilman Vilikon voittamassa lähdössä.

Veronikan kanssa tähtäimessä on starttiin tulo elokuun lopussa, mikäli treenit etenevät suunnitellusti. Julialla puolestaan on kesäloma nyt ohi ja lenkillä käytiin taas eilen. Ronjan kesäleiri sujuu kuulemamme mukaan oikein rattoisasti. Ensi viikolla lähdemme katsomaan Ronskua Sotkamoon, saa nähdä onko typykkä kovasti kasvanut kuukauden aikana... (TS)   

24.6.2008

Juhannukset on nyt juhlittu ja laidunkesäkin alkanut. Ronja matkusti (ja hienosti muuten matkustikin koko pitkänpitkän matkan) viikkoa ennen keskikesän juhlaa "kesäleirille" synnyinseudulleen Sotkamoon. Seuraavat pari-kolme kuukautta Ronja viettää Vuokatin vaaramaisemissa yhdessä Briso Roberttolaisen ja A.T.Ekolaisen tammavarsakaverinsa kanssa.

Myös Juulilla alkoivat muutaman viikon kestävät kissanpäivät kesäloman merkeissä. Se saa nyt laiduntaa tarhassa heinäkuun puolen välin tienoille ja sen jälkeen harjoitukset ravurin uraa varten jatkuvat. (TS)

ronja_laitumella_08.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 






Ronja vauhdissa ensimmäisenä laidunpäivänä 14.6.2008

 

9.6.2008

6.6.2008 oli Ronjan ensimmäinen ns. "julkinen" esiintyminen varsanäyttelyssä, josta mukaan lähti  II palkinto 1-vuotiaiden varsojen sarjassa Tampereen Teivossa. Juniori käyttäytyi asiallisesti niin kuljetuksen kuin myös näyttelytapahtuman aikana ja niinpä kotimatkalle sai lähteä varsin tyytyväisin mielin. Samaisena viikonloppuna Julialle puolestaan esiteltiin alustavasti raviradan mainostaulut ja muut alueen "hirvitykset". Kenkäkin oli välillä hukassa mutta sekin lopulta löytyi ja paluumatka tallille sujui niin ikään ilman turhia hermoiluja. Kuvia viikonlopulta galleriassa. (MS)

27.5.2008

Tallitouhut ovat nyt siis jatkuneet kolmen hevosen voimin ja puuhaa riittää kyllä tämänkin kokoonpanon kanssa.
Veeru käväisi viime viikolla tohtorin pakeilla Teivon mäellä, jossa sen polvia hoidettiin ja sen jälkeen treeniohjelmassa onkin ollut rauhallinen jakso. Pikkuhiljaa palataan normaaliin päiväjärjestykseen ja tavoitteena on vähitellen saada lisää voimaa tammalle takapäähän.
Juulin treenit jatkuvat edelleen maltillisina: lenkkeilemme 3-4 kertaa viikossa ja vauhti pidetään sellaisena, että neiti malttaa ravata hyvin. Viime kerralla etuset kengitettiin hieman raskaampaan kenkään ja tämä auttoi asiaa kivasti. Tosin tällä hetkellä kovat tiet hieman häiritsevät ravaamisharjoituksia.
Ronja puolestaan on ollut kärryjen edessä tänä keväänä jo 7 kertaa ja reissut sujuvat jo käytännössä lähes kokonaan ilman taluttajien tukea. Pian Ronskulla koittaa laidunkausi, mutta vielä sitä ennen teemme retken Ylöjärven varsanäyttelyihin perjantaina 6.6.2008. (TS)

 

21.5.2008 

Edellisviikko päättyi haikeissa mutta historiallisissa merkeissä, kun Tähti-Viennos, hoohevosten alku ja juuri toteutti iltarutiinit yhtä uskollisesti kuin aina ennenkin viimeistä kertaa. Kuluneen talven aikana kypsyi päätös antaa arvokas loppu hienolle hevosystävälle, jolla oli jo iän mukanaan tuomia vaivoja. Viennos vietti viimeiset eläkepäivänsä Valkeakosken Viuhassa, jossa se sai nauttia aktiivisesta harrastetoiminnasta viimeiseen iltaansa saakka. Kiitokset Sipelle ja Miksalle hyvästä hoidosta ja avusta kaikessa. Kiitos Viennos. (MS)

 

putte_ja_viennos.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

Putte ja Viennos tulossa retkeltä 17.5.2008

 

29.4.2008

Viime viikonloppuna oli Ronjan ravurinuran ensimmäinen hoo-hetki, kun se valjastettiin vihdoin kärryjen eteen. Sekä lauantaina että sunnuntaina lenkit sujuivat oikein mukavasti ja siitä innostuneina harjoittelimme myös kuljetuskoppiin menemistä pari kertaa - ihan yhtä hyvin tuloksin sujui sekin touhu. Namiämpärin perässä meidän Ronsku marssii lähes minne tahansa. (TS) 

 

ronjan_ajo.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 





Ronja kärryjen edessä ensimmäistä kertaa 26.4.2008

 

 

15.4.2008

Vilskettä riittää nyt Pirkanmaalla, sillä myös Veronika muutti Sotkamosta Valkeakoskelle vajaa viikko sitten. Kotiutuminen uuteen talliin on sujunut ihan mukavasti. Veerun päivät kuluvat Juulia tarhassa komennellen ja uusiin lenkkipolkuihin tutustuen. Ensimmäisen lenkin jälkeen oli reenareilla kasvoilla tyytyväinen hymy: ehkä muutaman viikon päästä katsellaan jo sopivia sarjoja Kilpailukutsuista...  

Ronjan ajoharjoitukset takaa ohjastaen jatkuivat myös viime viikolla pienen tauon jälkeen. Hyvin oli Ronskulla opit mielessä pysyneet: käännökset, pysähtyminen, peruutus ja paikallaan seisominen sekä toki myös eteen päin kulkeminen sujuivat mallikkaasti. Valjastuksen täydentäminen laittamalla kärryt varsan perään on siis koko ajan lähempänä! (TS)

 

6.4.2008

Veronika ilahdutti tänään kakkossijalla Kajaanin raviradalla järjestetyissä paikallisraveissa. Tällä kertaa laukat unohtuivat tammalta kokonaan ja kotiin tuomisina oli myös hieno ja käytännöllinen loimi lähdön parhaalle tammalle. Kiitos Armille nopeasta kuvapalvelusta ;) (TS)

 

veeru_kni060408_av.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

Veronika Kajaanissa 6.4.2008 

 

5.4.2008

 

Moron kaikki hevostelijat! Purot alkaa pikkuhiljaa solista ja linnut livertää, eli selvät keväänmerkit ilmassa. Kävimme ottamassa pienen varaslähdön kesään tuolla Ameriikan suunnalla, jossa hevosurheilu niin ikään on suosittua puuhaa joskin useimmissa kisoissa käytetään tuota meikäläisten kammoksumaa askellajia eli laukkaa. Otimme asiaksemme tutustua päällisin puolin sikäläiseen hevoskulttuuriin, joten lähdimme pienelle cruising-kierrokselle Yhdysvaltain Floridassa sijaitsevaan Ocalan alueeseen, joka on yksi maailman hevoskasvatuksen keskipisteistä. Niin, ja tuhannet kiitokset isäntäväelle siellä Atlantin takana. Oli jälleen mahtava ja ikimuistoinen reissu sekä paljon laatuaikaa yhdessä.

 

Tässä muutama kuva tuolta pieneltä sunnuntaiajelulta:

 highway.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ocala sijaitsee reilun 100 mailin (n. 160 km) etäisyydellä Orlandosta luoteeseen. Matka taittuu vaivattomasti highwaytä pitkin...

 

kuljetusrekkahevoset.jpg

 

Pysähdyimme välillä hiukopalalle, ja samalle liikenneasemalle saapui kuinkas ollakaan hevoskuljetusajoneuvo. Aikansa pällisteltyämme hoitaja vinkkasi kädellä ja pyysi katsomaan karavaania. Kyydissä oli tällä kertaa estehevosia. Sikäläiset ihmisethän ovat tunnetusti vaatimatonta väkeä mutta uljaat eläimet ansaitsevat aina arvoisensa kuljetuksen ;)...

 

laidun.jpg

 

Kasvatusolosuhteissa ei nähtävästi ole paljoakaan moittimista. Myös osa USA:n pohjoisten osien kasvateista tulee talvehtimaan tänne. Tilaa on missä käyskennellä ympäri vuoden ja välillä voi mennä vilvoittelemaan puun varjoon jos aurinko porottaa liikaa. Aitaukset ovat perinteisesti valkoista ja suoraa vanaa silmänkantamattomiin.

 

mustang_teemakuva.jpg

 

Niin, ja tottakai aihepiiriin liittyen luonnollinen valinta kulkuneuvoksi on aito Ameriikan preerioiden kesyttämätön Mustang Convertible, josta käsin voi haistella laitumelta tulvivaa aina ihanaa hevosen tuoksua. (MS)

 

10.3.2008

 

No niin...nyt on sitten kotisivuja väsätty ja hevoskurssiloissa ravattu oikein urakalla. Eipä sitä aina tiedä mistä milloinkin itsensä löytää, viimeksi Killerin raviradalta C-kurssin puitteissa. Tietoa tulvi ähkyksi asti, mutta eiköhän se siitä lokeroidu pikkuhiljaa tuonne tsynapsien sekamelskaan, kun antaa kunnolla hautua. Suositeltava ja mielenkiintoinen paketti tuo kurssi on kokeneellekin konkarille.

Kainuun puolelta kuului mukavia uutisia, kun Veeru avasi kautensa paikallisraveissa 3. sijalla. Juulin treenit jatkuu hartaasti PK-harjoitusten parissa ja ravikoordinaatioaivomallin kehitystyössä. Neiti vaikuttaa tyytyväiseltä.... (MS)